Sallittujen salmiakkien salaisuus

Miksi salmiakki on kielletty herkku?

Nyt jo useampia vuosia takaperin eräs tuttavani kysyi erittäin hyvän kysymyksen. Miksi ihmeessä odottavat äidit eivät saa syödä salmiakkia? Vastasin, että enpä tiedä, mutta otan selvää ja kerron seuraavalla kerralla kun nähdään! Siitä alkoi tutkimusmatkamme mielenkiintoiseen ja paljon puhuttavaan aiheeseen nimeltä glykyrritsiini.

Mitä glykyrritsiini on?

Glykyrritsiini, toiselta nimeltään lakritsihappo, on tyypillinen aine salmiakki- ja lakritsimakeisissa. Tämä johtuen siitä, että lakritsien ja yleensä myös salmiakkien valmistuksessa käytetään lakritsikasvista peräisin olevia ainesosia, kuten lakritsiuutetta tai lakritsijauhetta. Glykyrritsiini nostaa verenpainetta, mistä syystä odottavien äitien lisäksi myös korkeasta verenpaineesta kärsivät joutuvat yleensä välttämään namihyllyn mustia herkkuja.

Raskaus ja glykyrritsiini

Raskausaikana glykyrritsiiniä tulisi välttää, koska sillä saattaa olla pitkälle ulottuvia haittoja sikiön kehitykseen. Mahdollisesti jopa lapsen muistiin ja käytökseen. Siitä syystä THL on vuodesta 2016 alkaen listannut ruokasuosituksissa salmiakin ja lakritsin ”Ei suositella raskaana oleville”-ryhmään. Tämä on tietysti ollut haasteellinen tilanne useille odottaville äideille, kun tunnetusti usein raskausaikana salmiakkihimot hipovat ennätyslukemissa.

Salmiakki Finlandia palkittu Rakkaussalmiakki on myös ”raskaussalmiakki ”

Samoihin aikoihin kehitimme Namituvalla Rakkausalmiakin, suolaisen väkevän vadelmasalmiakin, joka nousi heti salmiakkipiireissä suureen suosioon. Vuonna 2017 tämä uutuus palkittiin jopa Salmiakki Finlandialla vuoden parhaana salmiakkituotteena! Naispuolisten salmiakkifanien kanssa tuotteesta keskusteltaessa nousi usein esiin lause ”Voi kun tätä olisi saanut raskausaikana..”. Ja sitten heti perään haikea huokaisu: ”Niin tai no, eihän salmiakkia olisi edes kyllä saanut syödä…”. Silloin iski ajatus kuin salama kirkkaalta taivaalta. Niin miksi ei? Eihän Rakkaussalmiakki sisällä mitään lakritsijuuresta peräisin olevia ainesosia. Glykyrritsiinivapaata salmiakkia on siis mahdollista valmistaa. Mehän teemme sitä jo ja se on aivan ylihyvää! Rakkaussalmiakki on siis paitsi salmiakkinen superherkku niin myös ”raskaussalmiakki”, kuten herkulle muodostunut lempinimi kuuluu! Salmiakkia ilman lakritsia!

Kaikille sallitut salmiakit

Olemme vahvasti sitä mieltä, että salmiakit eräänlaisena suomalaisuuden ilmentymänä ja kansallisherkkunamme kuuluvat kaikille. Aloimmekin heti kehitellä lisää glykyrritsiinivapaita salmiakkiherkkuja. Kuten todettu, salmiakkimakeisia voi valmistaa myös ilman glykyrritsiiniä ja sen mukanaan tuomia negatiivisia terveysvaikutuksia mausta ja kunnon salmiakkisuudesta tinkimättä. Näillä glykyrritsiinivapailla salmiakeilla pääsevät herkuttelemaan kaikki!

Jaetaan sallittujen salmiakkien ilosanomaa!

Vastaanotto glykyrritsiinittömille tuotteille on ollut mahtava! Jokainen kiitosviesti, somemaininta ja tarina siitä, miten glykyrritsiinivapaat salmiakit tai ”raskauspakkaus” ovat pelastaneet odotusajan/elämän/raskauspahoinvoinnilta tai jopa parisuhteen (kyllä, tyydyttämätön salmiakkihimo on tuskallinen tila:)) ilahduttaa suunnattomasti. On uskomattoman hienoa, miten useat verenpaineen kanssa taistelevat salmiakin ystävät ja odottavat äidit ovat jo löytäneet suosikkinsa Namituvan glykyrritsiinivapaista salmiakeista!

Glykyrritsiinittömyys on vielä aika uusi asia monelle. Jaetaan siis sallittujen salmiakkien ilosanomaa eteenpäin! Iso kiitos myös teille kaikille, jotka olette jo vinkanneet glykyrritsiinivapaista salmiakeista eteenpäin ja samalla pelastaneet jonkun salmiakin ystävän omantunnontuskilta!